Vihdoin ja viimein sain ylipäätään koko bloggerin auki. Joten nytte sitte pukkaa sellasta tekstiä, että en tosiaan tiiä, mitä tästä tulee. Mut yritän parhaani mukaan saada tästä ees joten kuten ymmärrettävän jutun. Kuvia mulla nyt ei oo yhen yhtään, koska oon tosi laiska ottamaan niitä, eikä mun kamera edes toimi. nimim. kannattaaunohtaakameranlaturitoisellepuolellemaailmaa.Yritän kuitenki vähä ryhdistyy, koska onhan mulla iPhone , jolla saa ihan ylläri hyviä kuvia ja videoita ynnä muuta kivaa. Ja siihen mulla sentään on piuhat.
Aattelin nytte alottaa tän jutun ihan alusta, koska tässä on vaikka kuin monta liikkuvaa osaa ja asiaa. Eli päätin tossa vajaa kaks viikkoa sitten, että minähän lähen takas Ausseihin. Olinhan mä pyöritelly sitä koko kesän päässä enemmän tai vähemmän. En vaan osannu päättää, lähenkö pariks kuukaudeks vai lähenkö pidemmäks aikaa. Mulla oli takaraja sille, että voin ylipäätään lähtee pidemmäks ku 3kk - 26. elokuuta pitäis olla Ausseissa ja farmilla duunissa. No yhtäkkiä mulla oli vaan neljä viikkoa aikaa siihen, että pitäs istua koneessa matkalla tänne. Ei mua stressannu tipan tippaa, ettei mulla oo lentoja, etten tiiä tipan tippaa, millon oon lähössä vai oonko lähössä ollenkaa. Ku oli pari viikkoo jäljellä, rupesin heittää läpäks koko lähtemisen. Jos joku kysy millon lähen, niin vastasin, etten tiiä, mut kahen viikon pääst pitäs olla sielä.
Mulla ei ollu farmipaikkaa, koska olin tosi laiska sen suhteen. Mulla ei ollu lentoja. Mun mieli vaihtu joka päivä, välilä halusin lähtee vuodeks, välillä kaheks kuukaudeks, välillä en ollenkaan. Tiesin kuitenki, et jos en lähe tekeen farmia, tuun katumaan sitä yli kaiken joku päivä, koska sillon mulla ei oo muita vaihtoehtoja kuin mennä takas Suomeen sen parin kuukauden päästä, enkä vois tulla tänne takas muuten ku lomailemaan, eikä se oo se mun juttu.Enhän mä ois tullu tänne takas ollenkaan, jos mulla ei ois maailman ihaninta duunia täällä. En mä Suomessa kaivannu Australiaa, mä kaipasin mun duunia, kaikkia heppoja, jopa aikasia herätyksiä.
Mulla oli tasan viikko aikaa lähteä, kun ryhdistäydyin ehkä siks, että alko tulla pienoinen paniikki. Laitoin viestiä yhelle farmin omistajalla ja sainkin vastauksen 10 minuutissa, et mulle on töitä ja mut tullaan hakee kentältä, kunhan annan lennon tiedot. En voinu uskoo, et se meni niin helposti, mut niin siinä vaan kävi. Ostin lennot samana iltana, kun olin saanu päivän maistella sitä fiilistä, et voisin lähtee, jos vaan itte haluun.
Oli viis päivää alkaa hoitaa kaikki asiat järjestykseen, käydä töissä samaan aikaan ja pakata sekä mukaan tulevat että kotiin jäävät tavarat. Suht hyvin sain kaikki hoidettua, mitä nyt unohin pari laturia kotiin. Pitää varmaan käydä joku vkl shoppailemassa Sydneyssä.
Rinkka selässä ja reppu edessä lähin lentokentälle ja 30 tuntia myöhemmin astelin koneesta Sydneyn kentällä. Rinkka vaan ei tullu samalla koneella mun kanssa. No ei siinä mitään, tehtiin kentällä siitä paperit ja ne lupas toimittaa sen perille heti, kun se löytyis. Ainoo ongelma oli, että mun aussipuhelin oli rinkassa. Mulla ei ollu kenenkään numeroita, näillä farmityypeillä oli suunnitelmat muuttunu, et ne ei voinu hakee mua, joten mun pitäs olla yks yö Sydneyssä ja ottaa juna seuraavana päivänä. Yö Sydneyssä ei sinänsä oo mulle mikään ongelma, koska kyllä mulla kavereita sieltä löytyy, mut ku en voinu ilmottaa, et olin siellä, nii se oli vähän pahempi homma.
Kävin koputtelemassa yhtien kaverien ovella, jotka ties, et oon tulossa. Mut eihän sielä sitte sattunu olemaan ketään hereillä, vaikka joku ois kotona olluki. En ois jaksanu lähtee mihinkään hirveen kauas keskustasta, koska tiesin, et mun pitää tulla sinne heti aamulla takas. Kuitenkin löysin itteni junasta, menossa talleille. Pääsin perille puolen yön aikaa ja koputtelin sitte toisen kaverin ovella. Olihan se vähän hölmistyny, ku näki mut oven takana, ku ei ollu osannu ollenkaan odottaa. Olin ihan älyttömän kiitollinen yöpaikasta, varsinki ku sain ihan kunnon sängyn. Sweet dreams and so on..
Aamulla heräsin, ku porukka alotteli duunia neljän aikaa. Pyöriskelin siinä puoltoista tuntia saamatta unta, niin päätin mennä alas moikkailemaan kaikkia tuttuja. Oli ihana nähä työkavereita pitkästä aikaa ja huomata, et niistäki oli kiva nähä mua. :) Oon aina yhtä yllättyny näis tilanteissa. Siinä jutellessa kävi ilmi, et yks niistä pomoista on viemässä heppoja samana päivänä sinne farmille, mihin olin menossa töihin. Pääsisin sen kyydissä, eikä tartte venkslata junien kanssa! Ihanaa.
Pääsin tänne viime maanantaina puolen päivän aikaan ja oon siitä lähtien ollu erittäin tyytyväinen tähän paikkaan, ihmisiin, työhön, mun omaan pikkukotiin (jossa on kyllä pari puutosta, mut ei ne menoo haittaa) ja kaikkeen muuhunki. Mut koska tästä postauksesta on jo nytte tullu ihan älyttömän pitkä, niin kirjottelen toisen jutun ihan pian siitä, millanen paikka tää on yms. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti