I won't ask for much this Christmas, I won't even wish for snow.

Oon tosi sori tästä koko viikon mittasesta radiohiljaisuudesta. Kuten toi viimesin postaus antaa ehkä vähän olettaaki, niin oon ollu erittäin turhautuneella päällä lähes koko viikon. Vaikka oonki hoitanu työni mallikkaasti ja ollu ihan hervottoman hyvällä päällä välillä, niin iltasin oon sitte miettiny pääni puhki yhen jos toisenlaisia ongelmia. No okei, oon mä sortunu puhumaan shittiä meijän pomosta muitten työkavereitten kanssa ja parin muunkin tyypin kanssa sen selän takana. Mut jos naikkonen ei voi itte kuunnella paskan vertaa mitä mulla on sille sanottavaa, niin menköön sitte näin. Jos ihminen on täynnä itseään ja aina täysin oikeessa, eikä mun kielitaito riitä tappelemiseen eikä edes sivistyneeseen päänaukomiseen, niin olkoon. Eläköön omassa kuplassaan, missä kaikki on niin ihanaa ja missä se juo sitä kahensadan shamppanjaa päivästä toiseen muitten kustannuksella. 

Oikeestaan syy tähän bloggaustaukoon on enemmänki se, että toi edellinen teksti jätti ilmoille aikamoisen kysymysmerkin, enkä oo oikeen osannu päättää, haluunko antaa siihen vastausta vai en. Joo tiiän, et on tyhmää kirjotella tollasia juttuja ollenkaan jos niitä ei voi selittää, mut tällasta tää elämä välillä on. 

Kuitenkin sen verran voi selkeyttää, että sain tietää joitain asioita, mistä pomo ois ollu velvollinen kertomaan ja mitkä vaikuttaa oleellisesti mun täällä olemiseen, mut kyseinen naikkonen oli päättäny vaan visusti pitää suunsa kiinni. Mulla oli suunnitelmissa mennä jouluks ja uudeks vuodeks Suomeen. Viime joulu täällä oli ihan hirvee, eikä uudessa vuodessakaan mitenkään hirveesti kehumista oo. Ja mulla on ihan törkee ikävä talvea. Niin ikävä, ettei sanat riitä. Ei joulu tunnu joululta, jos ei oo kylmä ja pimee. Jos ei oo oikeeta joulukuusta, jouluruokaa, joulusaunaa, joulurauhanjulistusta, kuusta koristellessa -joululauluja, joulupuuroa, jouluaaton peliyötä, joulusuklaata ja mikä tärkeintä, joulufiilistä. Mua ei ees haittaa vaikken sais yhtään joululahjoja, mutta haluisin vaan vetää sen tonttulakin päähän ja istuu sohvalla ja haistella sitä kinkun tuoksua ja kuunnella radiosta joululauluja. Ehkä syödä samalla vähän pähkinöitä ja rusinoita. 

Oon ehkä vähän, ihan vähän vain, hullu. Nyt on vasta syyskuun vika päivä ja mä oon ihan joulusitä joulutätä fiiliksissä. Mutta ku oon tän viikon aikana tajunnu pikkuhiljaa, että mulla on aika minimaaliset mahikset päästä jouluks kotiin, jos haluun olla täällä pidempään ku seuraavat kaks kuukautta (ja mähän haluun, ainakin joka toinen päivä) niin ehkä on parempi, et märisen nää joulumärinät nytte, ettei jää jouluks niin paljon itkettävää. Niin ja ehkä tää jouluhehkutus johtuu myös siitä, et viimeks ku tulin Ausseihin, niin aikalailla tasan kuukauden päästä oli joulu. Nyt oon ollu kuukauden täällä ja tuntuu, et joulu ois ihan kohta. (herää pahvi, siihen on vielä kolme kuukautta) Jotain tästä kertoo ehkä myös se, että mulla on itunesissa joululaulu-soittolista ja teen parhaillaan youtubeen toista sellasta, laulelen töissäki joululauluja (useimmat kysymykset mitä saan ku laulan on, et oliks toi joululaulu tai et kai sä taas laula joululauluja) ja mulla on sympaalin sivuilla neljä joululaululevyä ostoskorissa, enkä tiiä minkä niistä jätän ostamatta, ku en mä oikeesti voi niitä kaikkia ostaa, vai voinko?

Anyway, oon yrittäny pohtia tätä mun olemista täällä (ja välillä väistelly aiheen ajattelua ihan tietosesti enemmän tai vähemmän hyvällä menestyksellä) ja välillä oon sitä mieltä, että mähän oon täällä ihan uhallaniki koko ens vuoden putkeen, et ei mulla niin paljo tee mieli olla joulua kotona, et pilaisin mahikset olla täällä. Kuitenkin on myös niitä päiviä, kun voisin lähteä jo parin kuukauden päästä kotiin ja jäädä sinne, eikä se ehkä oiskaan niin paha ajatus. Mut mukaan joutaa myös niitä päiviä, kun tekis mieli kirota koko epäreilu maailma jonneki niin mahottoman alas, kun haluis mennä Suomeen ja haluis tulla takas ja haluis tehä niin paljon kaikkea. 

Nyt koitan kuitenkin olla ajattelematta koko asiaa seuraavan kuukauden aikana ja keskittyä olemaan hyvä työntekijä ja jatkaa tota mun lenkkeilyinnostusta, mikä nyt on jääny murehtimisen ja ylipitkien työpäivien takia. Niin ja koitan olla sekoomatta ihan totaalisesti. Oon viime päivinä saanu sellasia katseita työkavereilta, et ihan ku ne ois huolissaan mun mielenterveydestä. Oon ehkä ollu liian pirtee ja ilonen niitten mieleen, mut kukin taaplaa tyylillään, eiksjeh? Koitan kuitenki vähän rauhottuu, ettei niillä mee hermo. :) 

Aattelin jatkaa tota joulusoittolistan tekemistä. Niin ja tiernapoikien kattelua ylen arkistoista. Mulla on ihan kohta joulu. 

Ps. Tätä mun päätöksen tekoa, lähteäkö vai jäädä, ei taida yhtään helpottaa se, että mulla on sellanen parin viikon ikänen pikkuveli, jota en oo nähny ees kameran kautta.. Laita se sitte vastakkain täälläolemishalun kanssa nii joo morjens. Voisko joku päättää mun puolesta?