Every chance that you get is a chance you seize.

Viettelimpä tuossa viikonlopun Sydneyssä ja voin myöntää, että kyllä tuli ikävä sinne tuttuihin maisemiin ja tuttujen ihmisten luokse. Vaikkei se elämä täälläkään mitään hassumpaa ole, niin ei mua haittais yhtään mennä jo takasin, varsinkin kun siellä oli kaikki (tai melkeen kaikki ainaki) niin oottavaisella mielellä, että millon tuun. 

Heräsin siis lauantaiaamuna viien aikaan ja pakkasin pikkasen tavaroita mukaan ja rupesin miettimään, että miten ihmeessä aattelin mennä junalle, kun J ei voi mua viedä, ku se on töissä, ulkona sataa, eikä tekis mieli kävelläkään. Menin sitte tohon ulos hengailee ku C ja J alotti töitä puol seittemän aikoihin. Ja okei, ei sais sanoo näin, mut onneks C:ltä lähti kortti kuivumaan pari viikkoo sitte, niin sen poikkis toi sen töihin ja jäi oottamaan sitä (ku la aamu ei kestä ku sen puoltoist tuntii tai maks kaks). C kävi sitte kysymässä siltä, et oisko sillä mitään sitä vastaan, että se heittäis mut asemalle varttia vaille seittemäks. Onneks sillä ei ollu joten sain kyydin. 

Junalla Berrystä Daptoon oli siisti matka. Toisesta ikkunasta näkyy sitä niin nättiä landemaisemaa ja toisella puolella mahtavia rantoja. Niin ja kamerahan tietty oli mukana.... repun pohjalla. Hehheh. Raidetöiden takia piti sitte ottaa Daptosta bussi Sydneyyn, muttei se mitään haitannu. Sydneyssä olin joskus 10.30. Ja luulin, että toi matka ois kalliimpiki, mut ei, se on vaan 8,2 dollarii, joka on näissä junahinnoissa aika vähän.

Ensin aattelin, etten mee käymään talleilla ollenkaan, et meen vaan keskustaan shoppailemaan ja shoppailemaan ja vielä kerran shoppailemaan, koska se oli se mun perustarkotus, miks ylipäätään menin Sydneyyn. Ja mulla oli hostellikin keskustassa (ou jeah, eka hostelli Ausseissa ja oon ollu täällä kuitenki yli puol vuotta) ettei tartte lähtee mihinkään pidemmälle. Allekirjottaneella meni kuitenkin hermot keskustassa shoppailemiseen ekan kolmen kaupan jälkeen, koska a) mikään ei ollu tuttua b) kaikki oli ihan liian sekavaa c) tiesin, että jossain muualla kaikki hoituis paljon helpommin. Joten parin tunnin pyöriskelyn jälkeen hyppäsin junaan kohti Parramattaa. 

Ensin aattelin, että meen mielummin Bondin ku Parramattan Westfieldiin, koska se on lähempänä. Junat nyt ei vaan sattunu kulkemaan ihan hirveen hyvin kaiken maailman raidetöiden takia ja koko matka Centralista Bondi Junctioniin oli korvattu busseilla. Ja koska mä teen näköjään kaiken helpoimman kautta, niin menin sitte Parramattaan. Ja onhan se nyt tuttu ja turvallinenki, ku sikäläinen Westfield on ollu mulle yli kolme kuukautta "kotikauppakeskus". 

'

Kuitenkin ennen Parramattaa pyörin keskustassa ja löysin mun uuden lempparikaupan. Nimittäin TEMT. Oisin voinu ostaa sen koko kaupan tyhjäks ja varmaan ens kerralla niin teenki, koska siellä nyt sattuu vaan olemaan ihania vaatteita. Ja asusteita. Ja kaikkea. Joskus meen vielä shoppailemaan sinne koko päiväks. Hahah. Sitte ku oon aikuinen ja mulla on paljon rahaa. 

Löysin taas kerran uusia ihania kauppoja PW:stä. (Parramatta Westfield on ihan liian pitkä kaks sanaa) Se on niin järkyttävän iso kauppakeskus, mut kuitenkin niin mielyttävä paikka, koska se on niin selkee, että kun ekaks on kiertäny kaikki tutut kaupat viis kertaa läpi, niin sitte siellä on kuitenkin joka kerralle aina jotain uutta. Tällä kertaa uus juttu oli Jayjays, joka teki mun tilillä tuhoja. Onneks ne oli just sulkemassa, niin ei käyny pahempaa damagee. 

Niin tää mun seikkailu, miks päädyin talleille. Ööö. Mun eka hostelli kokemus oli ehkä 30min ja sit riitti. No ei vaan. Päätin perjantai illalla, että lähen Sydneyyn, enkä siinä vaiheessa viittiny rupee kyselee kavereilta, et voinko tulla sinne yöks huomenna. Niin btw sori et kysyn näin myöhään, mut niin jos vaan voisin. Niin sitte bookkasin hostellista pedin. Ei ollu pahan hintanen, oisko jopa ollu 20 dollarii. Checkkasin itteni sisään sinne ja menin pyörähtään sielä huoneessa. Eka fiilis, ku avas oven, oli, et kylläpäs täällä on tunkkanen ja miehinen tuoksu. Pikkasen ku katteli ympärilleen niin tajusin, että joo taidan olla ainoo tyttö näitten poikien joukossa (ei siellä ollu ketään sillä hetkellä, mutta kamoista nyt voi jtn päätellä). Oma vika, mitäs otin sellasen huoneen, missä voi olla ketä vaan. Ja yks yö nyt menee missä vaan. Päätin lähtee shoppailemaan ja kattoo sitte illemmalla mitä käy. 

Päivittelin naamakirjaan missäpäin liikuskelin ja yks kaveri rupes kyselemään, mun yöpaikasta ja käski tulla sen luokse yöks. Musta se kuulosti tuhat kertaa houkuttavammalta mennä tuttujen luokse yöks, kun hostelliin tuntemattomien kanssa, joten kävin kirjautumassa ulos hostellista ja menetin sen 20 dollaria, mut samapa tuo, sain hyvän yöpaikan kuitenki ja ihan ilmatteeks. :) 

Yöllä heräsin siihen kun kavioiden kapse kuuluu alakerrasta. Herra Tromso se siellä liikuskeli ympäri pimeetä tallikäytävää. Joku oli unohtanu laittaa nahkaremmin sen boksin oveen ja se karkas sieltä käytävälle. Kävin sitte palauttamassa herran takas omalle paikalle  ja menin jatkaa unia yläkertaan. Aattelin, että nukun pitkään, kun olin heränny edellisenä aamuna niin aikasin ja menin aika myöhään nukkumaan, mutta ei. Siinä ku porukka tuli töihin viiden aikaan, niin ei jaksanu nukkumatti enään kauheena heitellä sitä unihiekkaa. Menin moikkailemaan ihmisiä ja mun lemppariheppoja. Ni olihan se kivaa. 

iPhone sai uuet kuoret, ku kyllästyin vanhoihin

Kun tyypeillä loppu työt, niin suunnattiin Rydges hotellille aamupalalle. Oi että oli hyvää ruokaa ja hyvää seuraa. Kyllä tuli niin sellanen fiilis, että haluun takas sinne ja vaikka heti. Aamupalan jälkeen painuin päikkäreille ennen kun suuntasin takas kohti Berryä. 

Se matka oliki sitte vähän pidempi, mitä oletin. Sen piti olla yks bussi ja yks juna. Totuus oli yks hajonnu bussi, kaks ehjää ja juna. Kaikki myöhässä aikataulusta. Vajaan kolmen tunnin matka kesti lähes kuus tuntia. "Voiko ihanammin päivän enää alkaa...." 

Perille pääsin ja vaatevarastoon tuli kaivattua lisäystä ja oon erittäin tyytyväinen Sydneyn reissuun. Taidan mennäki kahen viikon päästä uudestaan. :) 

Sain vähän lisää narua ranteen ympärille

Yks huonopuoli on, että vaikka mulla oli kamera mukana, muistikortti huutaa tyhjyyttään. Voin vain kysyä miksi ja vastata, en tiedä. Jotenki aina onnistun siinä, että ku meen johonki keskustaan tms. niin turistikuvailu tuntuu nololta. Joo ehkä, mut kaikki muutki tekee sitä. :D 

Kuvat mun tilintuhoojista. Noitten lisäks ostelin kaikkee tarpeellista niinku alusvaatteita, sukkia ja sain vihdoin hankittua harjan ja ponnareita. Se mun yks ja ainoo ponnari kesti just niin pitkään kun sen tartti. Nyt se onki sitte hävinny.