I won't ask for much this Christmas, I won't even wish for snow.

Oon tosi sori tästä koko viikon mittasesta radiohiljaisuudesta. Kuten toi viimesin postaus antaa ehkä vähän olettaaki, niin oon ollu erittäin turhautuneella päällä lähes koko viikon. Vaikka oonki hoitanu työni mallikkaasti ja ollu ihan hervottoman hyvällä päällä välillä, niin iltasin oon sitte miettiny pääni puhki yhen jos toisenlaisia ongelmia. No okei, oon mä sortunu puhumaan shittiä meijän pomosta muitten työkavereitten kanssa ja parin muunkin tyypin kanssa sen selän takana. Mut jos naikkonen ei voi itte kuunnella paskan vertaa mitä mulla on sille sanottavaa, niin menköön sitte näin. Jos ihminen on täynnä itseään ja aina täysin oikeessa, eikä mun kielitaito riitä tappelemiseen eikä edes sivistyneeseen päänaukomiseen, niin olkoon. Eläköön omassa kuplassaan, missä kaikki on niin ihanaa ja missä se juo sitä kahensadan shamppanjaa päivästä toiseen muitten kustannuksella. 

Oikeestaan syy tähän bloggaustaukoon on enemmänki se, että toi edellinen teksti jätti ilmoille aikamoisen kysymysmerkin, enkä oo oikeen osannu päättää, haluunko antaa siihen vastausta vai en. Joo tiiän, et on tyhmää kirjotella tollasia juttuja ollenkaan jos niitä ei voi selittää, mut tällasta tää elämä välillä on. 

Kuitenkin sen verran voi selkeyttää, että sain tietää joitain asioita, mistä pomo ois ollu velvollinen kertomaan ja mitkä vaikuttaa oleellisesti mun täällä olemiseen, mut kyseinen naikkonen oli päättäny vaan visusti pitää suunsa kiinni. Mulla oli suunnitelmissa mennä jouluks ja uudeks vuodeks Suomeen. Viime joulu täällä oli ihan hirvee, eikä uudessa vuodessakaan mitenkään hirveesti kehumista oo. Ja mulla on ihan törkee ikävä talvea. Niin ikävä, ettei sanat riitä. Ei joulu tunnu joululta, jos ei oo kylmä ja pimee. Jos ei oo oikeeta joulukuusta, jouluruokaa, joulusaunaa, joulurauhanjulistusta, kuusta koristellessa -joululauluja, joulupuuroa, jouluaaton peliyötä, joulusuklaata ja mikä tärkeintä, joulufiilistä. Mua ei ees haittaa vaikken sais yhtään joululahjoja, mutta haluisin vaan vetää sen tonttulakin päähän ja istuu sohvalla ja haistella sitä kinkun tuoksua ja kuunnella radiosta joululauluja. Ehkä syödä samalla vähän pähkinöitä ja rusinoita. 

Oon ehkä vähän, ihan vähän vain, hullu. Nyt on vasta syyskuun vika päivä ja mä oon ihan joulusitä joulutätä fiiliksissä. Mutta ku oon tän viikon aikana tajunnu pikkuhiljaa, että mulla on aika minimaaliset mahikset päästä jouluks kotiin, jos haluun olla täällä pidempään ku seuraavat kaks kuukautta (ja mähän haluun, ainakin joka toinen päivä) niin ehkä on parempi, et märisen nää joulumärinät nytte, ettei jää jouluks niin paljon itkettävää. Niin ja ehkä tää jouluhehkutus johtuu myös siitä, et viimeks ku tulin Ausseihin, niin aikalailla tasan kuukauden päästä oli joulu. Nyt oon ollu kuukauden täällä ja tuntuu, et joulu ois ihan kohta. (herää pahvi, siihen on vielä kolme kuukautta) Jotain tästä kertoo ehkä myös se, että mulla on itunesissa joululaulu-soittolista ja teen parhaillaan youtubeen toista sellasta, laulelen töissäki joululauluja (useimmat kysymykset mitä saan ku laulan on, et oliks toi joululaulu tai et kai sä taas laula joululauluja) ja mulla on sympaalin sivuilla neljä joululaululevyä ostoskorissa, enkä tiiä minkä niistä jätän ostamatta, ku en mä oikeesti voi niitä kaikkia ostaa, vai voinko?

Anyway, oon yrittäny pohtia tätä mun olemista täällä (ja välillä väistelly aiheen ajattelua ihan tietosesti enemmän tai vähemmän hyvällä menestyksellä) ja välillä oon sitä mieltä, että mähän oon täällä ihan uhallaniki koko ens vuoden putkeen, et ei mulla niin paljo tee mieli olla joulua kotona, et pilaisin mahikset olla täällä. Kuitenkin on myös niitä päiviä, kun voisin lähteä jo parin kuukauden päästä kotiin ja jäädä sinne, eikä se ehkä oiskaan niin paha ajatus. Mut mukaan joutaa myös niitä päiviä, kun tekis mieli kirota koko epäreilu maailma jonneki niin mahottoman alas, kun haluis mennä Suomeen ja haluis tulla takas ja haluis tehä niin paljon kaikkea. 

Nyt koitan kuitenkin olla ajattelematta koko asiaa seuraavan kuukauden aikana ja keskittyä olemaan hyvä työntekijä ja jatkaa tota mun lenkkeilyinnostusta, mikä nyt on jääny murehtimisen ja ylipitkien työpäivien takia. Niin ja koitan olla sekoomatta ihan totaalisesti. Oon viime päivinä saanu sellasia katseita työkavereilta, et ihan ku ne ois huolissaan mun mielenterveydestä. Oon ehkä ollu liian pirtee ja ilonen niitten mieleen, mut kukin taaplaa tyylillään, eiksjeh? Koitan kuitenki vähän rauhottuu, ettei niillä mee hermo. :) 

Aattelin jatkaa tota joulusoittolistan tekemistä. Niin ja tiernapoikien kattelua ylen arkistoista. Mulla on ihan kohta joulu. 

Ps. Tätä mun päätöksen tekoa, lähteäkö vai jäädä, ei taida yhtään helpottaa se, että mulla on sellanen parin viikon ikänen pikkuveli, jota en oo nähny ees kameran kautta.. Laita se sitte vastakkain täälläolemishalun kanssa nii joo morjens. Voisko joku päättää mun puolesta?

Lying to people for your own good is the most selfish thing you can do.

Mua ei mikään ota niin paljon päähän, kun kierot ihmiset, jotka pistää mun maailman ihan sekasin. Joudun vaihtamaan luultavasti suunnitelmia joulun ja uuden vuoden suhteen. Ja pahimmillaan koko seuraavan vuoden suhteen. Miks ihmisten pitää tehdä tollasia ruton tyhmiä juttuja sanomatta mulle sanaakaan?! Musta nyt vähän tuntuu, että ois tyrkätty ulos kylmään pakkaseen ilman toppavaatteita ja käsketty vaan pärjätä. Hyvällä tsägällä löydän kuivia puita ja tulitikut, huonolla tsägällä en. 

I'm just so freakin' disappointed with my boss!

Siinä kaikki tällä erää. Moi vaan...

Just a fine and fancy ramble to the zoo.

Käytiin eilen Nowra Zoossa, joka on jotain 20km täältä Berrystä. Aattelin ekaks, et lol, mennään eläintarhaan, aika tylsää. Mut olinki ihan mielissään. Se paikka oli ihan uskomaton, vaikkei eläimet ollukaan mitään ihmeempiä. Voiko se, ettei mitkään eläimet näytä enään mitenkään hienoilta ja sykähdyttäviltä, johtua siitä, että on nähny jokaisesta eläimestä kuitenki joskus kuvan. Esimerkiks näin tuolla koalan ekaa kertaa elämässä, eikä se tuntunu oikeen missään. Kun miettii, että kuin hullun mielissään sitä oli pienenä, ku pääsi Korkeasaareen ihastelemaan kaikkia kummajaisia. Mun suurin ihastuksen aihe Nowra Zoossa oli semmonen pieni lintu, jolla oli ihan kohtuuttoman iso pää verrattuna muuhun ruumiiseen. 

Tonne pitää kuitenkin mennä vielä joku päivä uudestaan, koska se on paikkana vaan niin mieletön. Ja multa jäi Rain Forest Trek käymättä. Mut annetaan kuvien puhua puolesta, nimittäin koko loppu postaus on sellasta kuvaoksennusta, että oksat pois. Nauttikaa:) 

PS. Pyydän anteeks jo etukäteen, että riikinkukko on mun mielestä yks maailman kauneimmista eläimistä.

Would you just lie with me and forget the world?

Mun paras kaveri täällä on alkanu ällöttää mua. Ihan kirjaimellisesti meni viietkymmenet kylmät väreet tänään ja eilen, ku näin mitä se hölmö vetää naamariinsa. Eilen se löysi jostain toisen siipensä menettäneen linnun (tai sitte se oli itte repiny sen irti whatsoever). En oo mikää raukkis, jolla nousee oksennus kurkkuun ku näkee kuolleen linnun, vaikka se oliki isompi ku sorsa. Nii ei se vielä ällöttäny. Tänään siltä linnulta oli aamulla hävinny pää ja puolet höyhenistä oli ympäri ämpäri. Tääkään ei vielä saanu mun ällötysmittaria täyteen, mutta kun tää nelijalkanen päätti sitte lounastauon aikana repii siltä linnulta ne flamingolle ominaisen pituset jalat irti ja alkaa narskuttaa niitä pikkupikku palasiks, että saa koko jalat syötyä. Sellasta ihanaa rätinää ja luutkatkeeääniä.Yritä siinä sitte syyä makkarahampparii vieressä. Joo morjens. 

Eilen toinen pomoista (joka on eläinlääkäri) leikkeli parilta hepalta pallit pois. Voiks tota sanoo jotenki sivistyneemmin, anyone? Tänään sitte oltiin heittämässä poltettavat jätteet nuotiokasaan ja ne leikellyt osaset oli tietty siinä ihan päällimmäisenä ku avas sen roskiksen kannen. C päätti sitte antaa ne Zazalle sen sijaan, et ois heittäny ne sinne nuotioon. Zazahan nappas ne ja meni pureskelemaan niitä ihan mielissään vähän matkan päähän. Mulle on okei niin kauan, kunhan se ei tuo niitä tohon mun gooseneckin takahuoneeseen, mihin sillä on välillä tapana kantaa tavaraa. 

Ihana koira tuo Zaza. 

Oli mulla muutakin. Nimittäin vaikka oon kuinka saanu kehuja tänään, leivoin kakkua joka oli amazing, musta on ilmotettu jopa mun edelliselle pomolle, että oon tosi tunnollinen ja ihana työntekijä, joka tekee tästä työstä paljon mielekkäämpää (excuse me, jos oisin joskus HK:lla saanu tollasii kehuja, nii oisin julistanu kaikki pomotki iha hulluiks:DD) ja kaikkee muuta kivaa, nii silti oon ollu epäonnisempi ku ikinä. Mulle on käyny kaiken maailman tapaturmia eilisaamusta lähtien, että huhhuh. 

Jäin jaloista kiinni aidan alimpaan naruun ja kaaduin suoraan mahalleen maahan hepan jalkojen juureen, kummassaki kädessä täydet ruokaämpärit. Ilmat pihalle, ihanaa.

Mun jaloille tallottiin sekä tänään että eilen kahdesti.

Yks hepoista onnistu jotenki kummasti puremaan mua perseestä. 

Koskin vahingossa kahdesti vahvimpaan sähköaitaan ja kerran puoliks tahallaan vähän lepsumpaan sähköön. (piti tarkistaa, et eihän siinä menny sähkö. no menihän siinä)

Yks temppuileva heppa juoksi karkuun. 

Kaadoin joku viis ruokaämpäriä tänään. 

Törkkäsin vahingossa jo kerran potkuja keränneen peukalon hevosen jalkaan niin, et se taittu uuestaan ympäri ja turpos taas. Jospa D muistais huomenna tuua mulle tiikerirasvaa.

Mulla on koko jalan pitunen haavan vasemmassa jalassa, eikä mitään hajua mistä se on tullu, mut se on kipee.

Ja mulla on joku tuhat mustelmaa. 

Ja oon myös miettiny, et miks ihmeessä kaikki mun työkaverit on ihan siedettävän siistejä työpäivän päätteeks, mut mä näytän aina siltä, ku mun päälle ois kaadettu kaiken maailman mudat ja liejut ja vähän heitetty multaa ja heinää päälle. Mut ei saa valittaa, nautin kuitenki tästä duunista ylikaiken. Ehkä se on just niin, että tekevälle sattuu ja rapatessa roiskuu.:)

Tää on nyt tällanen kuvaton postaus, koska mulla ei oo ku yhet kuvat, mitkä voisin julkasta ja neki on iPhonella, joka on tossa alle kahen metrin päässä, mut en jaksa sitää hakee, koska en kuitenkaan jaksais laittaa niitä kuvia koneelle, koska se kestää kuitenki ehkä puol minuuttii. Niitten kuvien valitseminen on kuitenki vaikeeta ja pitäis niitä vähän muokataki ja sitte ladata tänne bloggeriin ja jotenki mulla ei nyt vaan kiinnosta, kerta pitäs mennä nukkumaanki, että jaksais huomenna herätä taas viideltä, että kerkeis lenkille ennen töitä sinne paikkaan mistä ne kuvat, mitkä oisin voinu laittaa tänne, mutta en laita, on otettu. Se paikka on tosi magee, vaikka sinne meno kestää ikuisuuden sellasen lähes pystyjyrkän tien takia, joka nouseen tonne kukkulan päälle, mistä näkee ihan sika pitkälle. Mutta jos totta puhutaan, niin kaiken tämän takana on kuitenkin laiskuus ja sillä sipuli. 

Mun pää on jo ihan liian sekasin. Ja vaikka joku sais sellasen käsityksen, että valitan jostain, niin älkää luulkokaan! Ilmotin vaan, että oon aika huono-onninen kaveri. Hauskaa mulla on ollu enemmän ku koskaan, varsinkin, kun omana ittenä oleminen on päivä päivältä helpompaa!

Ps. jos joku haluu jotain kivaa aamupalavideoo, niin tästä vaa kattelemaan, millai toi meijän pomo suurinpiirtein niitten heppojen kans eilettäin hengaili. 

Good feeling is built on the simple things.

Juhuuu! Tänään on ollu erittäin hauska päivä, vaikka oltiin töissä yli tunti enemmän, mitä normaalisti sunnuntaisin. Oli vaan niin hauskaa ja huonoo läppää D:n kans, ettei oikeen jaksanu paahtaa menemään samalla statsilla ku normaalisti. Eikä se oo sunnuntaisin niin minuutilleen, koska me vaan ruokitaan hepat.

D kyseli mun loppupäivän suunnitelmista, jotka oli aikalailla tyhjän näköset, yhtä tunnin lenkkiä lukuunottamatta. Sitten se kerto, että se on menossa L:n kans kattomaan D:n heppaa, et jos haluun tulla mukaan niin oon tosi tervetullut. Et voin kuulemma käydä sieläki lenkillä. No mähän lähin. Oli kiva juosta välillä vähän muissakin maisemissa, kun missä on tottunu viime ajat pyörimään. Ja oli muutenki vähän erilainen lenkki, mä juoksin ja D ratsasti. 

Oon saanu tänään pari muutaki hommaa hoidettua. Kameraan sain laturin ja löysin mun mokkulan piuhan, minkä luulin jättäneeni Suomeen. Eli mulla toimii netti paremmin ku hyvin ja saan tästä lähtien parempia kuvia! No okei, on tässä pari ongelmaaki. Tai ainaki yks. Mun puhelin on nimittäin jälleen kerran rikki! Ei onneks näyttö sirpaleina, mutta siitä on lähteny kosketus sentin levyseltä alueelta. Mua ei haittais tippaakaan, jos se ois keskellä näyttöö, kun siihen kohtaan tulevat jutut saa aika hyvin rullattua ylemmäs tai alemmas, että niihin pääsee käsiks. Mut ku se on just siinä kohtaa, mihin tulee kaikki sellaset asetukset, joita ei saa siirrettyä mihinkään muuhun kohtaa näytöllä. Esmes en saa muutettua soittolistoja, enkä vaihettua herätyskellon asetuksia ja kaikkee muuta yhtä kivaa. Miks mulla on niin huono tuuri ton iPhonen kans?! 

Anyway, mulla on silti tosi hyvä fiilis. Uunissa tulossa porkkanoita, kurpitsaa ja sipulia. Älkää yhtään moittiko mun ruokavalioo. Oisin tehny karjalanpaistii, mut ku mulla ei oo lihaa. Ja liha on kallista. Ja ilmanki pärjää. Ja se pilaantuu nii nopeesti ku toi jääkaappiki tykkää temppuilla joka toinen päivä. Ja vihannekset on hyviä. Niin.

Ei tässä mulla muuta, ku että kuvat on sekalaisia täältä seudulta ja semmosta. Ja alla mun ihan paras kaveri täällä. Ihana, ärsyttävä, sulonen, mutta liian fiksu tajutakseen kuin ihmisiä voi höynäyttää nimittäin Zaza. 

I sat by the river, and it made me complete.

Pitäs kait taas vähän kirjotella, ku on niin paljo jääny välistä juttuja. Netti vaan ei jostain syystä toimi niinkään hyvin, kun se on toiminut. Koskaan se ei kyllä oo ollu mikään erittäin hyvä. Pitäs hankkia mokkula niin sais kunnon netin. Tai vastaavasti hankkia laturi edelliseen. Miten ihmeessä oon onnistunu jättämään kaikki tärkeet laturit Suomeen, kysympä vaan..

Kävin viime sunnuntaina Berryn kylässä kiertelemässä niitä pikkukauppoja parin tunnin ajan. Jos oisin Suomessa eksyny samanlaisiin kauppoihin, niin oisin kuluttanu varmaan triplasti niin paljo rahaa, mitä nytte kulutin. Ne kaikki putiikit oli täynnä elämänohje tauluja, et oisin ostanu ne kaikki samantien, jos vaan tietäisin, miten raahata ne Suomeen.

Sieltä tarttu kuitenkin matkaan kaiken näköstä roinaa, enemmän tai vähemmän tarpeellista. Mut enemmänki kaikkee sellasta pikku tilpehööriä, joita en tienny tartteevani, mut mitä ilman en voi elää. Löysin kuitenkin yhen jutun, mitä oon ettiny jo jotain pari kolme vuotta, nimittäin nahkakantisen kirjan (esim. päiväkirja) jonka saa kiinni narulla. 

Näin ton yhessä pikkusessa kaupassa ja rakastuin samantien. Siinä on kaiken lisäks vielä sivut käsintehdystä paperista. Jos joku juttu voi tehä ihmisen onnelliseks, niin toi teki. Se on vaan se fiilis, ku on ettiny jotain kauemmin ku tarpeeks ja sitte se löytyy. Siinä vaiheessa ei kiinnostanu tipan tippaa paljon se maksaa, vaan mun oli saatava se. 70 dollaria tosta on enemmän ku vähän, mut ei silti mikään ihan överi. 

Berry on muutenki tosi söpö paikka, söpömpi ku mitä luulin. Ja sielä on pari karkkikauppaa, jotka on aika paha juttu. Tai no toisaalta niissä myydään niin ruton kallista karkkii (vaikka onki kaikkii tosi hyvii), ettei voi ostaa mitään makuuni-määriä sitä karaa.

 Kävin myös yks päivä autolla kylällä. Ei ressi, että olin paniikissa. Täällähän ajetaan eri puolella tietä ja ratti on eri puolella autoa. Vaihteet menee samallain, ei peilikuvana, mut vilkku on joissain autoissa samalla puolella ku Suomessa, joissain taas toisella. Mutta kuitenkin. Ekat puoltoista viikkoo oli ihan selkee, et kummalla puolella Suomessa ajetaan ja et kuin väärältä tuntuu ajaa vasemmalla puolella tietä. Mutta hupskeikkaa, nytte alan oleen siinä väli vaiheessa, että kumpikaan ei oo enään selkee. Koko matkan kylälle ja takas tuntu, et ajan väärällä puolella tietä, ihan sama kummalla puolella ajoin. Se, että ajaa oikeella puolella autoo, ei ees tunnu niin oudolta, ku se, että ajaa vasemmalla puolella tietä. Ehkä mun pitää vaa ajaa enemmän täällä, niin totun siihen. :)