Nyt on tullu sitte vietettyä kaks viikkoa Forsterissa rannalla loikoillen muksujen kans. Juttuhan oli niin, et en jostain syystä saanu mokkulaa toimimaan täs mun koneessa, joten mulla ei ollu nettiä koko kahteen viikkoon ku ton perheen koneella, enkä viittiny ruveta lataileen mun kuvia siihen ja muokkaileen niitä, viettää aikaa niin paljo koneella, et oisin jaksanu kirjottaa jotaki mielenkiintosta. Joten nytte sitä sitte tulee tuutin täydeltä.
Lähettiin siis kaks viikkoo sitte perjantaina ajelemaan Walchasta (tai oikeesti tää on Baringaa, missä nää asuu) rannikolle Forsteriin. Toi matka on oikeesti semi mielenkiintonen. Jos matka Sydneystä Walchaan oli mielenkiintonen maisemien takii, nii nii oli matka Forsteriinki. Ensinnäkin Walchahan sijaitsee lähes Australian korkeimmalla kohalla, tai oikeestaan tää koko seutu on korkeinta aluetta Ausseissa. Joten matka 1067 metristä merenpinnalle kahessa ja puolessa tunnissa (linnuntietä tunnissa) on aikamoista ylä- ja alamäkee. Kukkulaa kukkulan jälkeen, ylös alas, mutkasta toiseen. Mun korvat oli lukossa enemmän ku koko 20 tunnin lentämisen aikana. Siinä ku kipusin junan kyydissä kaheksan tuntia tänne, nii se korkeusero ei tosiaan tuntunu niin isolta, eikä ees tajunnu et oikeesti oli menossa koko ajan ylöspäin, mut Forsteriin mennessä kyllä huomas menevänsä alas. Siltiki olin vähän amazed ku kävin wikipediast kattoo et kuin korkeella tää oikeen on.
 |
Pysähdyttiin sitte availemaan korvia yhelle näköalapaikalle, joka on suurinpiirtein korkeimmalla kohalla tota matkaa. En tiiä oliks toi Susie huomannu, et olin niin mielissään vaa seurannu maisemia, enkä ollu puhunu sanaakaa koko alkumatkan aikana, ku oikeen mua varten pysähty, et saan ottaa vähän kuvii maisemista. Muutenki se yritti pysähtyy tai ajaa mahollisimman hiljaa kaikissa näteissä kohissa. Harmi, et auton ikkunoiden läpi on maailman rasittavinta ottaa kuvia, ja varsinki siinä asennossa se on semiärsyttävää. Oon kuitenki äärettömän rakastunu tähän aussicountrysideen. Mielettömät korkeuserot. Peltoja siellä täällä. Ruoho vihreetä ja puut korkeita ja tuuheita. Lampaita, lehmiä ja varsinki hevosia. Sulaa rakkautta.
No tuolla jossain ihanuuden keskellä pyörii myös Australian etsityin rikollinen, Malcolm Naden. Tottakai kuulin koko tarinan tossa matkalla, mitäs muutakaan. Murhasta epäilty raiskaaja, joka on pakoillu keskellä ei mitään vuodesta nolla viis. Pitää olla hullu tai erakko et viihtyy noin kauan ilman mitään ja ketään. Pari kertaa se on nähty, ja sen jälkee se onki sitte vaeltanu pari sataa kilsaa johonki suuntaan karkuun. Tällä hetkellä armeija metsästää sitä aika ahkeraan tuollapäin mut ku tota lääniä on minne vaeltaa ja puut on isompia ja tuuheempia ku missään, nii mikäs siinä vaeltaessa ku voit kukkulalta nähä ku armeijan harmaat kulkee laaksossa. Ja voit piileskellä helikoptereita helposti puitten suojassa. Jos se mies löydetään tuolta joskus nii propsit aussiarmeijalle.
Perille Forsteriin päästiin joskus kaheksan aikaa, eli oli jo pimeetä, joten sellasta alkuhumausta ei tullu enää samana iltana, mut voitte vaan kuvitella kuin mielissään olin ku aamulla katoin ikkunasta ulos ja näkymä oli tällanen.
Ei varmaan ihmetytä ketään, et miten oon viihtyny aupairina mielettömän hyvin. Tollanen mesta ja kolme suht kilttiä muksua, nii ei haittaa mua. Joten tollasissa maisemissa vierähti kaks viikkoa enemmän ja vähemmän mukavissa tunnelmissa. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti