Tell the world, I'm coming home.

Oon tuijottanu tätä tyhjää sivuu viimeset pari päivää, enkä oo saanu mitään tekstiä aikaseks. Jotenki en oo vaan innostunu täst blogista, vaikka kerrottavaa on vaikka kuin paljon.

Nimittäin tää tyttö on nyt Sydneyssä. No joo nyt on sunnuntai ja sanoin tossa ehkä viikko sitte, et toivottavasti oon tänä viikonloppuna Sydneyssä käymässä, mut empä ookaan vaan käymässä. En oo menossa enään takas Berryyn. Vaan oon menossa kolmen viikon päästä kotiin. Nii älkää vaan väittäkö et muutan mieltäni nopeesti.. Enhän toki ;)

Alunperin menin Berryyn tekemään mun kolmen kuukauden farmin, et saan toisen vuoden workingholiday-viisumin. Oisin sen kolme kuukautta, saisin tiedot viisumihakemukseen, that's it. Sen jälkeen oisin vapaa tekemään töitä kelle haluisin, reissaamaan niin paljon kun vaan lompakko antaa myöten. Älkää ymmärtäkö väärin, ettenkö ois tykänny mun työstä Berryssä. Tykkäsin ihan sikana! Vaikka välillä olikin vapaa-ajalla tosi tylsää ja välillä oli tosi pitkiä päiviä, niin suurimmilta osin tykkäsin mun työstä ihan kybällä. Mut silti mulla oli päämäärä, mihin haluun, nimittäin takasin Sydneyyn tekemään töitä talleilla, vaikka koko ens vuodeks jos vaan tekee mieli.

No eipä käyny ihan niin. 

Mietin jo alunperin, et mitä oon tehny, et saan yhen tekstarin lähetettyäni mulle farmipaikan kymmenessä minuutissa. Ei mulla vaan voi olla niin hyvä tuuri. Ei ikinä. Varsinki ku saisin vielä tehä töitä heppojen kans. Kaks vai kolme ekaa viikkoa oliki sitä hyvää fiilistä, ku luuli, et kaikki oli kunnossa. Sitten yks kaunis päivä tein huvikseen sitä toisen vuoden viisumi hakemusta. Ja jostain syystä laitoin pomon antaman osotteen GoogleMaps:iin ja huomasin, et eihän se osote johdakaan sinne, minne sen pitäis. Ei se kaukana ollu, ehkä kahen kilsan päässä, mut kuitenki väärässä paikkaa. Kävin vähän hengailemas Australian immigrationin sivuilla tsekkailemassa sitä postinumerolistaa, mitkä kuuluu niihin postinumeroihin, missä farmin voi tehdä. Se osote, mikä mulle oli annettu, kuulu siihen listaan, mut se osote, missä oikeesti olin, ei kuulunu siihen listaan. Hups, mulle oli unohettu kertoo tämmönen ihan pikkunen yksityiskohta. Selvispähän ainaki, miks mua oli kehotettu olemaan keskustelematta mun viisumista muitten työkavereitten kanssa.

Olin ihan älyttömän vihanen mun pomolle ja käytiinki siitä sitte keskustelu. Mut koska mun enkku ei oo ihan sitä luokkaa, et pystyisin tappelemaan tollasissa jutuissa vastaan ja saamaan mun näkemyksen esiin, se koko keskustelu meni ihan reisille. Tää vaa ilmotti, et mut annoin sulle sen osotteen, mitä voit käyttää sun viisumihakemukseen yms. shittiä. 

Sysäsin koko asian pois mielestä pariks viikoks ja hautasin haaveet joulu&uusvuos -visiitistä Suomeen. Nimittäin jos feikkaisin mun viisumin, niin siinä sitte joko ollaan Ausseissa tai sitten ei olla. Visiittejä ei paljo tehä, nimittäin sillon on aina pelkona se, että takas Ausseihin tultaessa toisen vuoden workingholidaylla viisumin tiedot tsekataan paljon tarkemmin ja jos siitä feikistä jää kiinni, niin eipä oo maahan tulemista.

Välillä olin sitä mieltä, et feikkaan sen viisumin ja taas välillä sitä mieltä, et meen kotiin, koska se on väärin feikata. Kyselin vähän jokaisen mielipidettä ja sain mielipiteitä jäämisen puolesta ja vastaan. Mut kertaakaan kun päätin jäädä, ei päätös tuntunu oikeelta. Olin viimeset pari viikkoa ihan mielettömän turhautunut ton jutun takia, koska tiesin, et kohta pitäs tehä se viisumihakemus, jos meinaan sen tehä. Viime keskiviikkona istuttiin lounastauolla D:n kans pubissa syömässä ranskiksia. Ja sain jostain ajatuksen, et oikeesti mä meen vaan kotiin. Et lähen huomenna takas Sydneyyn, oon siellä töissä kolme viikkoo ja sitte meen kotia. Ja kun kerran sanoin sen ihan tosissaan ääneen, niin siitä tuli mielettömän hyvä fiilis. :) 

Samana päivänä pakkasin laukut ja soitin Sydneyyn kaverille, et onks mulla yöpaikka sielä. Seuraavana aamuna ku oltiin alottelemassa töitä, sanoin esimiehelle, et mä muuten lähen tänään. Eipä se ollu mitenkään kauheen mielissään, mut ei se voinu vastaankaan laittaa. Ilmotin sille, et jos pomo ei tunne tarpeelliseks kertoo mulle noista viisumikiemuroista, niin en mäkään tunne tarpeelliseks kertoo viikkoja etukäteen, et millon oon lähössä. 

Tulin siis torstaina tänne Sydneyyn, tietämättä onks mulla töitä vai ei. Siitä kuitenkaan hirveesti välittämättä, nimittäin viimeks ku kävin täällä, mulle luvattiin töitä aina ku tarviin. Ja vaikken ihan 100% luottanu sen varaan, nii kuitenki aika paljon. Ja sainhan mä töitä. Oisin saanu alottaa vaikka jo torstaina. Päätin kuitenki pitää vapaa vkl ja alotan siis huomenna.

Viihdyn täällä ja toisaalta oon tosi tyytyväinen, et päätin tulla tänne, mut toisaalta oon vähän surullinen, et se on vaan se kolme viikkoo, mitä voin olla täällä. Eilen kävin kisoissa vähän kuvailemassa yleistä tunnelmaa ja mekkoja ja sen sellasta, ja siitä siis postaus tulossa kohta puoliin. Niin ja perjantaina kävin ostamassa yhet ehottomat rakkauskengät! Voisin kuvailla niitäki tässä joku päivä. :) Mun tekis mieli mennä shoppaileen vähän lisää tänään, mut koska en tosiaankaan tiiä, miten saan kaikki kamat mahtumaan rinkkaan niin, et paino pysyy viel kohtuullisissa rajoissa, niin ehkä taidan jättää ton shoppailun vähän vähemmälle. Onneks ei tartte kärvistellä ku 20 päivää. Voin sitte shoppailla Suomessa enemmän ku tarpeeks kunhan sinne asti pääsen. 

Anyway, I'm coming home!

Tää nyt on tällanen tylsä romaanipostaus ilman kuvia, mut koittakaa kestää mua, välillä näin vaan käy:D

Ps. Tiistaina on Melbourne Cup, Go Kelinni!!!

Pps. Toivottavasti mun lempparipoju kisailee myös tiistaina meijän omalla radalla Rosehill'ssa. Niin ja tää tyttö pääsis strappaileen sitä. Ois silleen semi hyvä fiilis:))