Only the horses can bring us back home tonight.

Oon erittäin erittäin pahoillani, et saan vasta nyt tartuttua tuumasta toimeen ja kirjotettua tätä juttua laukkakisoista. En voi ees sanoo, et oisin ollu kiireinen koko viime viikon, ku en tosiaankaa oo ollu niin kiireinen, ettei ois ollu aikaa kirjotella. Vaikka oonki ollu kahesti kisoissa ja tullu pitkiä päiviä muutenki, nii oon vaa ollu laiska. Se siitä. 

Kuitenkin kuitenkin, nää kuvat on viikko sitte lauantaina otettuja, täältä meijän omalta radalta Rosehill Gardens Racecourselta. Olin jotenki tosi laiska, enkä jostain syystä ottanu paljo yhtään kuvia meijän omista hepoista, mut ehkä sitte ens lauantaina, jos jaksan pikasesti kävästä raveissa töitten välissä.:) 

Anyway, mulla on noihin raveihin kaks näkökulmaa. Olla strappaamassa eli kisaamassa sen hepan kanssa ja sitte olla itte sielä kisoissa kattomassa. Mun mielestä on kivempaa olla strappaamassa ku kattomassa. Ehkä siks, et sillon jännittää ihan erilailla omien heppojen puolesta ja koittaa vaan pitää parasta mahollista huolta omista hepoista, vaikka ne onki tosi ärsyttäviä välillä. Nii ja vaikka sitte välillä pettyy, ku ne ei voitakaan. Mut kyl se nyt harmittaa, jos on vaan kakkonen. Varsinki ku jotenki kummasti oon joka kerralla hoidellu niitä ennakkosuosikkiheppoja, enkä oo vieläkään saanu sitä voittajaa. Mulla on neljä kakkosta, kolme kolmosta ja liuta nelosia myös, mut ei vielä voittajaa. 

Okei, nää on ehkä vähän tylsii juttuja, mitä kirjottelen tosta hoitamispuolesta, nii jos ei kiinnosta nii skippaa parit seuraavat kappaleet. :D 

Yleensä pakkaillaan hepat traileriautoihin kolme-neljä tuntia ennen omaa kisaa, riippuu tietty kuin kauan kestää ajaa kisoihin ja kuinka monta heppaa meillä kisaa. Esim. jos menee kisoihin Randwickiin, jonne ajaa puol tuntia ja siellä on useimmiten eniten kisaheppoja meiltä, niin joutuu olla kisapaikalla usein paljo vähemmän aikaa ku esim. Newcastlessa, jonne ajaa lähes kolme tuntia ja sinne lähetetään yleensä max. 4 heppaa. Anyway ku päästään paikan päälle, hoidetaan hepat hyvännäkösiks, kiiltäviks ja muutenki söpöiks. Sen jälkeen kävellään ja kävellään, suitset päähän, lisää kävelyä, satula selkään ja vielä vähän lisää kävelyä. Sitten päästäänki jo areenalle, jossa kävellään vielä vähän lisää, kunnes jockey hyppää selkään ja se päästetään radalle. Vähänkö toi kuulostaa tylsältä kun sen tälleen kirjottaa. Huhhuh. Ihan kivaa sielä kuitenki on.:)

Del ja Lucriputous areenalla vai mikskä sitä nyt vois nimittää

Emily ja Pipette

Sashi ja Marden

Kun laukat on laukattu, hepat tulee takas areenalle, jockey ottaa satulan pois, kertoo parit sanat kisasta, miten meni ja näin, sitten hepat talutetaan takas "hoitoalueelle" (kuin noloo, ku en tiiä mitään heppasanoi suomeks nii vähä vaikee selittää näit jotai juttuja haha:D) missä ne pestään ja kävellään kuiviks. Sen jälkeen lähetään kotia tai venaillaan muita heppoja ja vaan hengaillaan. Niin, ja joko ollaan tyytyväisiä tai pettyneitä.

Voittajan on helppo hymyillä:)

Nonniin. Sitten päästäänkin asiaan. Kysymys kuuluu, et mitä laukkakisat on ihan normi-ihmisille, jotka on ehkä semisti kiinnostuneita hepoista.. Noi kisat on nimittäin paljon muutakin, kun vaan niitä heppoja. Kisoihin lähetään aina ykköset päällä, naiset pikkumekoissa ja hatuissa/hiuskoristeissa ja mitä isompi ja näyttävämpi, sen parempi. Niin ja jokasella miehellä puku päällä. Oon ollu kaks kertaa kisoissa ilman hienoa mekkoo ja korkkareita, ja oli kyllä kieltämättä hyvin alipukeutunu olo, vaikka oliki suorat housut ja trainerin valkonen kauluspaita päällä. Olin nimittäin puol tuntia aikasemmin itte ollu strappaamassa heppaa kisoihin. 

Monet ihmiset tulee kisoihin vain ja ainoastaan sen pukeutumisen ja hauskanpidon merkeissä, ehkä lyödään vetoa jonkun hepan puolesta, jolla sattuu olemaan kiva nimi tai ennakkosuosikin asema. Mut monesti kisoihin mennään vaan juomaan, olemaan näteissä vaatteissa ja hengailemaan kavereitten kanssa. Itte taas meen kisoihin kannustamaan meijän omia heppoja ja yleensä en jaksa olla kun ekat lähdöt, maksimissaan kuudenteen asti, koska sen jälkeen sielä alkaa olla vähän enemmän pienessä sievässä olevia ihmisiä. Mut joo, ehkä annan nytte näitten kuvien puhua puolestaan, enkä jatka tätä turhanpäivästä sepostusta:D 

Toi viimesen kuvan mies on yks kisojen kohokohdista. Se vaan on niin hellyyttävä ku se soittaa fanfaarin ennen jokaista lähtöä ja huudattaan yleisöä. :) 

Anyway, tää teksti saattaa olla tosi rikkonainen ja vähiten yhtenäinen ikinä, koska käytiin yhen työkaverin kans läpi kaikki meijän työpaikan uusimmat juorut samaan aikaan ku kirjottelin tätä. Joten älkää nyt ihan kauheesti suuttuko, jos tää on outo juttu. 

Tell the world, I'm coming home.

Oon tuijottanu tätä tyhjää sivuu viimeset pari päivää, enkä oo saanu mitään tekstiä aikaseks. Jotenki en oo vaan innostunu täst blogista, vaikka kerrottavaa on vaikka kuin paljon.

Nimittäin tää tyttö on nyt Sydneyssä. No joo nyt on sunnuntai ja sanoin tossa ehkä viikko sitte, et toivottavasti oon tänä viikonloppuna Sydneyssä käymässä, mut empä ookaan vaan käymässä. En oo menossa enään takas Berryyn. Vaan oon menossa kolmen viikon päästä kotiin. Nii älkää vaan väittäkö et muutan mieltäni nopeesti.. Enhän toki ;)

Alunperin menin Berryyn tekemään mun kolmen kuukauden farmin, et saan toisen vuoden workingholiday-viisumin. Oisin sen kolme kuukautta, saisin tiedot viisumihakemukseen, that's it. Sen jälkeen oisin vapaa tekemään töitä kelle haluisin, reissaamaan niin paljon kun vaan lompakko antaa myöten. Älkää ymmärtäkö väärin, ettenkö ois tykänny mun työstä Berryssä. Tykkäsin ihan sikana! Vaikka välillä olikin vapaa-ajalla tosi tylsää ja välillä oli tosi pitkiä päiviä, niin suurimmilta osin tykkäsin mun työstä ihan kybällä. Mut silti mulla oli päämäärä, mihin haluun, nimittäin takasin Sydneyyn tekemään töitä talleilla, vaikka koko ens vuodeks jos vaan tekee mieli.

No eipä käyny ihan niin. 

Mietin jo alunperin, et mitä oon tehny, et saan yhen tekstarin lähetettyäni mulle farmipaikan kymmenessä minuutissa. Ei mulla vaan voi olla niin hyvä tuuri. Ei ikinä. Varsinki ku saisin vielä tehä töitä heppojen kans. Kaks vai kolme ekaa viikkoa oliki sitä hyvää fiilistä, ku luuli, et kaikki oli kunnossa. Sitten yks kaunis päivä tein huvikseen sitä toisen vuoden viisumi hakemusta. Ja jostain syystä laitoin pomon antaman osotteen GoogleMaps:iin ja huomasin, et eihän se osote johdakaan sinne, minne sen pitäis. Ei se kaukana ollu, ehkä kahen kilsan päässä, mut kuitenki väärässä paikkaa. Kävin vähän hengailemas Australian immigrationin sivuilla tsekkailemassa sitä postinumerolistaa, mitkä kuuluu niihin postinumeroihin, missä farmin voi tehdä. Se osote, mikä mulle oli annettu, kuulu siihen listaan, mut se osote, missä oikeesti olin, ei kuulunu siihen listaan. Hups, mulle oli unohettu kertoo tämmönen ihan pikkunen yksityiskohta. Selvispähän ainaki, miks mua oli kehotettu olemaan keskustelematta mun viisumista muitten työkavereitten kanssa.

Olin ihan älyttömän vihanen mun pomolle ja käytiinki siitä sitte keskustelu. Mut koska mun enkku ei oo ihan sitä luokkaa, et pystyisin tappelemaan tollasissa jutuissa vastaan ja saamaan mun näkemyksen esiin, se koko keskustelu meni ihan reisille. Tää vaa ilmotti, et mut annoin sulle sen osotteen, mitä voit käyttää sun viisumihakemukseen yms. shittiä. 

Sysäsin koko asian pois mielestä pariks viikoks ja hautasin haaveet joulu&uusvuos -visiitistä Suomeen. Nimittäin jos feikkaisin mun viisumin, niin siinä sitte joko ollaan Ausseissa tai sitten ei olla. Visiittejä ei paljo tehä, nimittäin sillon on aina pelkona se, että takas Ausseihin tultaessa toisen vuoden workingholidaylla viisumin tiedot tsekataan paljon tarkemmin ja jos siitä feikistä jää kiinni, niin eipä oo maahan tulemista.

Välillä olin sitä mieltä, et feikkaan sen viisumin ja taas välillä sitä mieltä, et meen kotiin, koska se on väärin feikata. Kyselin vähän jokaisen mielipidettä ja sain mielipiteitä jäämisen puolesta ja vastaan. Mut kertaakaan kun päätin jäädä, ei päätös tuntunu oikeelta. Olin viimeset pari viikkoa ihan mielettömän turhautunut ton jutun takia, koska tiesin, et kohta pitäs tehä se viisumihakemus, jos meinaan sen tehä. Viime keskiviikkona istuttiin lounastauolla D:n kans pubissa syömässä ranskiksia. Ja sain jostain ajatuksen, et oikeesti mä meen vaan kotiin. Et lähen huomenna takas Sydneyyn, oon siellä töissä kolme viikkoo ja sitte meen kotia. Ja kun kerran sanoin sen ihan tosissaan ääneen, niin siitä tuli mielettömän hyvä fiilis. :) 

Samana päivänä pakkasin laukut ja soitin Sydneyyn kaverille, et onks mulla yöpaikka sielä. Seuraavana aamuna ku oltiin alottelemassa töitä, sanoin esimiehelle, et mä muuten lähen tänään. Eipä se ollu mitenkään kauheen mielissään, mut ei se voinu vastaankaan laittaa. Ilmotin sille, et jos pomo ei tunne tarpeelliseks kertoo mulle noista viisumikiemuroista, niin en mäkään tunne tarpeelliseks kertoo viikkoja etukäteen, et millon oon lähössä. 

Tulin siis torstaina tänne Sydneyyn, tietämättä onks mulla töitä vai ei. Siitä kuitenkaan hirveesti välittämättä, nimittäin viimeks ku kävin täällä, mulle luvattiin töitä aina ku tarviin. Ja vaikken ihan 100% luottanu sen varaan, nii kuitenki aika paljon. Ja sainhan mä töitä. Oisin saanu alottaa vaikka jo torstaina. Päätin kuitenki pitää vapaa vkl ja alotan siis huomenna.

Viihdyn täällä ja toisaalta oon tosi tyytyväinen, et päätin tulla tänne, mut toisaalta oon vähän surullinen, et se on vaan se kolme viikkoo, mitä voin olla täällä. Eilen kävin kisoissa vähän kuvailemassa yleistä tunnelmaa ja mekkoja ja sen sellasta, ja siitä siis postaus tulossa kohta puoliin. Niin ja perjantaina kävin ostamassa yhet ehottomat rakkauskengät! Voisin kuvailla niitäki tässä joku päivä. :) Mun tekis mieli mennä shoppaileen vähän lisää tänään, mut koska en tosiaankaan tiiä, miten saan kaikki kamat mahtumaan rinkkaan niin, et paino pysyy viel kohtuullisissa rajoissa, niin ehkä taidan jättää ton shoppailun vähän vähemmälle. Onneks ei tartte kärvistellä ku 20 päivää. Voin sitte shoppailla Suomessa enemmän ku tarpeeks kunhan sinne asti pääsen. 

Anyway, I'm coming home!

Tää nyt on tällanen tylsä romaanipostaus ilman kuvia, mut koittakaa kestää mua, välillä näin vaan käy:D

Ps. Tiistaina on Melbourne Cup, Go Kelinni!!!

Pps. Toivottavasti mun lempparipoju kisailee myös tiistaina meijän omalla radalla Rosehill'ssa. Niin ja tää tyttö pääsis strappaileen sitä. Ois silleen semi hyvä fiilis:))