Blue Mountains

Mulla oli sunnuntaina vapaapäivä talleilta (en tiiä miks, en ois tarvinnu), joten päätettiin lähtee Blue Mountainsille pyörähtämään. Matka kesti junalla noin puoltoista tuntii Granvillesta eli kaks tuntii keskustasta. Matka oli kolmen kurittoman kakaran kanssa aikamoista haipakkaa ja oon satavarma, että kaikki kanssamatkustajat oli enemmän ku kypsiä niitten huutamiseen ja riehumiseen. Katoomban asemalla hypättiin vihdoin pois ja jatkettiin matkaa jalan. 

Katoomban kylä on ihan mielettömän söpö ja sielä on paljo pikkusia kahviloita ja söpöjä karkkikauppojan kaiken tavallisen hömpötyksen lisäks. Kävästiin nopsasti ihailemassa yhtä kauppaa sisältäki ja teki mieli ostaa sieltä kaikki karkit mukaan. En kuitenkaan tuhlannu vähäisiä rahoja, onneks. Mut onhan noi nytte niin söpöjä, et ois ihan hyvin voinu viiä matkalaukullisen kotia, vai mitä?

Onnistuttiin hukkaamaan yks lapsista sillä aikaa, ku kurkistettiin ton puodin sisälle. Nimittäin tää yks tytön tyllerö oli menny piiloon seuraavan nurkan taakse.. Fiksu likka.

\

Jatkettiin matkaa kohti näköalapaikkoja koko kylän läpi. Matka oli erittäin mielenkiintonen, nimittäin koko sen kaks tuntisen junamatkan muksut oli riehunu ku viimestä päivää, nii sitte ne itki ja raivos ja huusi koko matkan asemalta Echo Pointiin kuin teurastettavat siat. Mulla meni henk. koht. hermot ihan kokonaan ja melkein juoksin puolet matkasta, ettei tarvinnu kuunnella sitä valituksen määrää. Meillä oli tyyliin 30min aikaa käydä sielä ja tulla takasin, joten halusin päästä perille ennen ku pitäis kääntyä takasin, nii mua ei ihan kauheena jaksanu kiinnostaa sellanen etanan vauhtinen kävely ja yhtäaikanen marmatus. Varsinki ku kaikki talot oli niin söpöjä, et oisin voinu muuttaa niihin heti. 

Echo Point on Blue Mountainsin suosituin näköalamesta ja sen kyllä huomas turistien määrässä. Mut ei voi muuta sanoo, ku että maisemat oli mitä upeimmat. Ja siniset. Blue Mountainsin nimiki tulee siitä, et ne näyttää niin sinisiltä, vaikka onki oikeesti vihreitä. Tää taas johtuu eukalyptuspuista, joista nousee jonkun sortin eukalyptuskaasua, joka tekee ne puut näyttämään sinisiltä. 

Echo Pointista tekee suosituimman näköalapaikan myös se, että sieltä näkyy Three Sisters -kivipylväät vai mikskä noita nyt vois sanoo. Siellä ne kolme siskosta odottaa jokaista kulkijaa. Musta ois ollu siistiä päästä käymään tuolla Three Sistersillä ja tehä koko pikkunen vaellusretki näköalapaikalta toiselle, mutta koska meillä oli aikaa aika rajotetusti ja lapset oli kärttysimmällä päällä ever, nii päätin jättää väliin. Ehkä meen joku toinen kerta tekemään semmosen retken. :)

Palattiin Echo Pointista takasin Katoomban "keskustaan" bussilla ja mentiin Carrington Hoteliin High Tealle. Hotelli itsessään on jo tosi magee paikka ja yks vanhimmista hotelleista Sydneyn ympäristössä. Ja High Tea oli yks mielenkiintosimmista kokemuksista, mitä oon täällä kokenu. Ei sen takia, et se ois jotenki tosi extremeä tai jtn muuta sellasta, vaan se oli vaan yksinkertasesti niin kaunista. Voisin kuvitella meneväni tyttöporukalla High Tealle, ois nättiä. Nii tai vaikka treffeille, pyytäskö joku? 

Tarjolla oli kaiken näkösiä herkkuja. Yllä yhden lapsen annos ja alla kahden aikuisen. Mitenköhän tää kokoero nyt menikään? Kaiken lisäks lasten annos oli puolet halvempi. Mut toisaalta, ei muhun kyllä ois ees mahtunu noin paljo ruokaa. 

Teen/kahvin/kaakaon lisäksi oli siis kaikenlaisia pikkunaposteltavia, toinen toistaan herkullisempia. Ja mielenkiintosempia. Pikkusia täytettyjä leipiä savulohella ja pinaattipasteijoita suolasina eväksinä. Suklaaleivonnaisia, passionhedelmämoussea, pienenpieniä sitruunaleivoksia ja pullaa, jonka väliin laitettiin kermaa ja hilloa. 

Tota pullaa oon syöny täällä aikasemminki ja se on enemmänki jotaki vaaleen leivän ja pullan välimaastosta. Ei maistu pullalle ei sitte ollenkaan, ja leiväks ehkä vähän turhan makeeta. Ja samalla tosi mautonta. Sitte ku sinne tungetaan hilloa ja kermaa väliin, niin sen on ehkä pikkuriikkisen paremman makusta. Vaikkakin hillo muistutti mua jostain suomalaisesta. Mietiskelin sitä koko pullan ajan, mutta en millään saanu päähän, miltä se maistuu. Oli pakko maistaa pelkkää hilloa.. Ja ihan tosi, se maistu aikalailla MÄMMILTÄ. Koostumus kylläkin ihan eri, mut maku erehdyttävän paljon sama.

Mutta enemmän ku tosta ruoasta, mä nautin musiikista. Siellä oli nimittäin livepianomusiikkia. Oi että. Iskä voisitko lentää tänne pianon kanssa ja tulla soittelemaan mulle vaikka viikoks? Jos joskus oon ollu kypsä siihen, että kotona pimputellaan pianoa koko ajan, nii nyt sitä kyllä kaipaa. Ja kaipaan soittamista iteki, etenki sitä, et on nuotteja mistä soittaa. Oli ihan mielettömän siistiä vaan kuunnella.Oisin voinu jäädä sinne koko päiväks vaan istumaan ja kuuntelemaan. :)

Hotelli oli kertakaikkisen upee, enkä tohtinu ottaa koko ajan vaan kuvia, joten siks vaan ihan muutama sieltä sisältä. Ton oleskeluhuoneen ikkuinoista on joskus näkyny alla olevan maisema, ja vielä vähän enemmän upeuksia, vaan eipä näy enään. 

Koska jotkut urpot on päättäny, että siihen eteen rakennetaan kauppakeskus ja iso parkkihalli. Joten se siitä maisemasta. Voin vaan kuvitella kuin turhauttavaa hotellilla on ollu taistella rakennuspäätöstä vastaa ja hävitä se. Aina vaan ei mee nallekarkit tasan.

Reissu oli kuitenkin kaikin puolin ihana ja suosittelen kaikille Sydneyyn tuleville käymään tuolla. Nimittäin edestakaslippu junaan maksaa kaiketi 6 dollaria (tai niin mulle kerrottiin, oon kyllä vähän skeptinen) ja hyvällä tsägällä voi päästä 2,5dollarilla. Samalla lipulla pääsee Katoomban asemalta Echo Pointille, joten mukaan tarvii vaan omat jalat ja silmät ja muistin minne tallettaa koko paikka kaikessa komeudessaan. :)

Tää tyttö linkkaa nyt sängyn pohjalle parantelemaan jalkoja, jotka Herra Rolston päätti tänään talloa ihan muussiksi. Voi niin rakas Rolston, kun kerran yleensä olet niin ihana ja rauhallinen, niin miksi ihmeessä päätit tänään olla maailman karmein heppa ja kenkkuilla mulle koko trialsien ajan? Ei kiitos enään kavioita varpaille, tiiän jo ihan hyvin paljon sä painat.