Only yesterday was the time of our lives.

Voisin kovasti väittää, et on ollu niin kiireinen viikko, etten oo kerenny kirjottaa ja sen takii pitäny blogista taukoo, mut ei se ihan niinkää oo ollu. Mut monesti ennenki mul on käyny nii, et ku aattelee, et no kirjotan huomen ku en tänää jaksa, nii sitä sanoo ittelleen noin vähintään sen viikon. Eli iha vaan laiskuuden merkki tää kirjottamattomuus.

Tänää oon sitte käyttäny koko päivän blogia varten ja oon nytte jo käyny läpi ja muokkaillu kuvia ainaki viis tuntia ja viel on monta tuntia tekemistä jäljellä. Oon kuitenki tällä hetkellä niin mielissään, koska Liia tuli takas Perthistä ja saan vihdoin viimein käyttää oikeeta konetta. Voi olla et jumitun tänne kämpälle viel pahemmin tän takii... Mut saattepahan ainaki kuvia täältä vihdoin ja viimein muualleki ku facebookiin. Varautukaa pikkuseen joulukuvaoksennus-postaukseen piakkoin. Jotenki on aina pakko ottaa kuvii kaikista joulujutuista, koska ne ei vaan kertakaikkiaan sovi tänne tipan tippaa.


Mut joo nyt sitte viime viikkoon. Tiivistetyn version mukaan olin kipee, näin Jenniä, olin lisää kipee, parannuin, sekoiltiin kämppisten kans urakalla, hengailtiin Hyde Parkissa Jennin ja sen koulukavereitten kans, Liia tuli kotiin, näin lisää Liian kavereita, oon saanu tän huoneen ihan järkyttävään kuntoon ja pahempaa on luvassa, kiharrin ei oo enää mun kaveri kerta poltti mun käden, täällä on vaa satanu koko viikon (ei iha mut melkee), mulla on univelkaa enemmän ku pitkään aikaa eli oon tosi kiukkunen ja märissy ja ikävöiny, en enää säikähdä jokaista peukalon kokosta koppakuoriaista, mut torakoita kylläkin, ja mitähän muuta. Kaikkee mahollista. Koska jo toi tiivistys on noin pitkä, nii en tee täst mitää maratontekstiä kertomalla kaikesta kaikkee.

Oli aivan huippua nähä Jenniä ja nyt mua harmittaa maailman eniten, et Jenni lähtee pois täältä parin päivän päästä, enkä kerkee hengaileen sen kaa enään. Se on ehkä hienoin tunne, ku on tuntenu toisen ihan vaan vähäse ja nähny enintään kolme kertaa koko elämänsä aikana ja tuntuu, ku ois tuntenu miljoona vuotta. Ja sitte sulta viedään pois ihminen, joka ymmärtää sun ajatuksia ja tilannetta ehkä paremmin ku kukaan muu paikassa, jossa ei tunne kunnolla vielä melkeen ketään ja välillä kaikki tuntuu vaikeelta. Miten jostain voi tulla niin lyhyessä ajassa niin tärkee? Kysynpä vaa et miks ihmeessä en tullu tänne aikasemmin? En tosiaan tiiä. Ois pitäny. Mut oon silti tosi onnellinen, et oon täällä nytte. :)

No viime viikolla tuliki sitte hengailtua Hyde Parkissa, joka yks näteimmistä puistoista missä oon ikinä käyny. Aika paljo se on niitten puitten ja "keskikäytävän" ansiota. Voiks puihin rakastua? Jos voi niin mä oon rakastunu Hyde Parkin puihin. Siis onhan seki iha siistii, et tääl on palmuja keskellä kaupunkia ja tietty aluks oli niistäki sillee et vou, mut ne on vaan palmuja. Mä en tiiä, mitä noi Hyde Parkin puut on, mut ne on niin valtavan isoja ja hienoja et huhhuh. Jos ne on teijän mielest hienoja kuvissa, nii oikeesti ne on viel niin paljo hienompii luonnossa. Ihan oikeesti, ne on ihan mahtavia.Varsinki ku ne juuret tulee nii paljo maan pinnalle. Voisin vaan mennä Hyde Parkiin koko päiväks olemaan onnellinen, hyppiä puitten juurilla ja nauttia.